Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Arvovieras taas Sentterissä!

Lauantai 19.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko vieraili Sentterissä sunnuntaina maaliskuun 13. päivänä.

Saarikko kohosi viime kesän Lahden puoluekokouksessa tähden lailla Keskustan puheenjohtajistoon.

Hän on viime viikkoina vetänyt tiukkaohjelmaisia kampanjaturneita ympäri maata – esimerkillistä toimintaa varapuheenjohtajalta.

Sentteriin illalla päätynyt sunnuntai-turnee oli alkanut puolenpäivän aikoihin Karvialta. Parkanon, Ikaalisten ja Hämeenkyrön kautta varapuheenjohtaja Saarikon matka eteni klo 19.00 Sentteriin.

Annika Saarikon Sentteri-vierailun järjestämisvastuu oli Pirkanmaan Keskustanuorilla ja hyvin he sen hoitelivatkin. Nuoret olivat saaneet Sentterille ison joukon myös ikinuoria ja juttu luisti hyvin.

Ehdin muiden kiireideni vuoksi Sentterille vasta myöhään. Totesin, että maailmanparantaminen oli parhaassa vauhdissa.

Vaihdoimme kuulumiset edellispäivän pääministerivierailusta. Kerroin, että pääministeri Mari Kiviniemen vierailu sujui mainiosti ja kaikki pirkanmaalaiset arvostavat hänen vierailuaan maakunnassa sekä Sentterissä.

Annika antoi tunnustusta Sentterille ja totesi Sentteri-idean olevan mainio kaupunkilaisten tavoittamiseen. Myös maakunnan väki on ottanut Sentterin omakseen. Puolueen varapuheenjohtajan antama tunnustus lämmitti Sentteri-isännän mieltä.

Tässä muutama digikamerani muistikortille tallentunut kuva varapuheenjohtaja Annika Saarikon Sentteri-vierailusta:

 

pict1509.jpg

 

Varapuheenjohtaja Annika Saarikko kuuntelee tarkasti "ikinuorten" ohjeita

 

pict1512.jpg

Politiikan tekeminen voi olla viehättävää ja hauskaa hommaa! Annika Saarikko ja Erika Tuhola.

 

pict1514.jpg

 

Annika Saarikko ja Jouni Koskela hienon tulppaaniasetelman takana!

 

pict1515.jpg

 

Sentteri-isäntä pääsee perin harvoin valokuvaan, mutta nyt se onnistui Jouni Koskelan ansiosta. Tässä nähdään, että politiikasta puhuminen on iloista Asiaa - ainakin Keskustassa!

 

Käväisin Annika Saarikon nettisivuilla ja totesin, että hänellä riittää varapuheenjohtajapestiin liittyviä valtakunnallisia menoja vielä pitkään. Toivottavasti hän ennen vaaleja ehtii tekemään vaalityötä myös omassa vaalipiirissään!

Kiitän Annikaa Sentterissä käymisestä - me osaamme arvostaa hänen vierailuaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Annika Saarikko, varapuheenjohtaja Annika Saarikko, Keskusta, Suomen Keskusta, Sentteri, Erika Tuhola, Jouni Koskela, Keskustanuoret, Pirkanmaan Keskustanuoret,

Huomenna paljon ohjelmaa Sentterissä

Maanantai 7.3.2011 klo 7.22 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Pirkanmaan vaalipiirin naiset tempaisevat Sentterissä (Hallituskatu 7) Kansainvälisenä Naistenpäivänä eli tiistaina 8.3.2011 oikein kunnolla. 

Luvassa on ohjelmaa ja tarjoilua koko päiväksi.

 

Klo 10.00 - 12.00 Raili Naskali tarjoilee aamupäiväkahvit

Klo 11.00 - 12.00 Katariina Kähkölä puhuu Asiaa oikein isolla A:lla

Klo 12.00 - 15.00 Tarja-Riitta Koskinen tarjoilee uunijuustoa ja maalaisleipää

Klo 13.00 - 16.00 Hanna Holma puhuu Asiaa omaishoidosta

Klo 15.00 - 17.00 Iinu Kuusento tarjoilee iltapäivän merkeissä kakkukahvit

Klo 16.00 - 17.00 Päivi Hiltunen puhuu Asiaa perheestä

 

Tervetuloa kuulemaan Keskustan Naisten mielipiteitä ja nauttimaan heidän tarjoiluistaan!

Ennakkotiedot kertovat, että myös kansanedustajaehdokas Ari Lamminmäki on paikalla klo 12.00 - 14.00!

 

-Esko Erkkilä-

Sentteri-isäntä

 

PS. Huomaathan, että päivän varsinainen blogi on edellinen kirjoitus ja se käsittelee kaupunkiraitiotiehanketta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sentteri, Pirkanmaan Keskustanaiset, Raili Naskali, Iinu Kuusento, Katariina Kähkölä, Tarja-Riitta Koskinen, Hanna Holma, Päivi Hiltunen, Ari Lamminmäki,

Liikenneministeri Anu Vehviläinen yllätti Pirkanmaa-tuntemuksellaan

Torstai 17.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Pirkanmaalla tiistaina helmikuun 15.päivänä.

Vehviläinen oli tamperelaisten tavattavissa Kauppakeskus Duo`ssa Hervannassa klo 13.30- 14.30.

Vehviläisen paikallistuntemus Hervannasta, Tampereesta, Pirkanmaasta sekä myös Satakunnasta oli yllättävän hyvä. Vehviläinen osoitti olevansa tietoinen koko maan asioista - erityisesti liikenneasioista.

 

 

pict1007.jpg

 Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta ja liikenneministeri Anu Vehviläinen keskustelevat hyväntuulisina Kauppakeskus Duo´ssa.

 

Keskustelin Vehviläisen kanssa ja toin esille Tampereen kannalta tärkeät liikenneväylähankkeet.

VT3 on luonnollisesti Tamperetta sivuavana valtaväylänä maantieliikenteen osalta tärkein Tampereelle, mutta myös VT 12 sekä myös VT9 olivat Vehviläisen "sydäntä lähellä".

 

Rautatiekysymyksistä Vehviläinen oli hyvin perillä Tampereen seutua puhuttavasta Tampereen läntisestä ohitusradasta sekä myös siitä, että Tampere on nykytilanteessa hyvin tukkoinen paikka raideliikenteen osalta. Tampereen tavararatapihan siirtämishanke etelämmäs oli hyvin Vehviläisellä tiedossa.

VT9:n suurkuluttajana olen kiinnostunut sen perusparannuksesta Tampereelta Oriveden suuntaan. Ehdotin Vehviläiselle, että Tampereen ja Oriveden välinen tieosuus ajanmukaistettaisiin pätkinä ja että ensimmäinen pätkä Tampereen suunnalta olisi Tarastenjärven risteykseen saakka.

Vehviläinen mainitsi, että Turusta alkava VT9 oli aluksi vain Jyväskylään saakka, mutta sitten sitä jatkettiin Joensuuhun saakka. Minulle oli uutta se, että VT9 jatkuu nykyisin Niiralaan saakka eli Venäjän rajalle asti - en osaa edes hävetä tietämättömyyttäni, jonka liikenneministeri minulle nyt opasti!

Liikenneministeri Vehviläinen jatkoi matkaansa Kauppakeskus Duo´sta Kangasalle ja sen jälkeen Sappeeseen.

Sappeessa hän avasi tienpätkän, joka - harvinaista kyllä -, siirtyi paikallistiestä valtiontieksi. Kansanedustaja Mikka Alatalo on toiminut puuhamiehenä, jotta tällainen erikoisuus Suomessa on nykypäivänä mahdollista!

Eipä löydy toista pirkanmaalaista kansanedustajaa, joka olisi pystynyt samaan!

Keskustan pirkanmaalaisista kansanedustajaehdokkaista Duo´ssa olivat Mikka Alatalon lisäksi paikalla Hanna Holma, Raili Naskali, Matias Hilden sekä komeetan lailla Keskustan kärkeen kiitänyt puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen. Kiitokset heille kaikille hienoista puheenvuoroista!

Kiitän Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolletta ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistöä, että he pystyivät järjestämään hallituksen erään keskeisimmän ministerin vierailun Pirkanmaalle!

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneministeri Anu Vehviläinen, Anu Vehviläinen, Kauppakeskus DUO, Pirkanmaan Keskustanaiset, Pirkko Vuolle, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Ritva Männistö, Hanna Holma, Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Matias Hilden, Raili Naskali,

Kokenut valtiopäivämies Markku Vuorensola Keskustan Pirkanmaan piirin johtoon

Maanantai 22.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan Pirkanmaan piirin syyskokouksessa UKK-instituutissa lauantaina marraskuun 20. päivänä piirimme puheenjohtaja vaihtui.

 

Puheenjohtajaksi valittiin selvällä äänten enemmistöllä agrologi Markku Vuorensola Lempäälästä.

 

Vuorensolan valinta oli taas osoitus siitä, että Keskustassa kenttä osaa yllättää ja se päättää itse asiansa.

 

Puheenjohtajan vaihdokseen ei sisälly mitään dramatiikkaa. Vaihdos antaa väistyvälle puheenjohtajalle Arto Pirttilahdelle paremmin tilaa keskittyä Arkadianmäelle vievän eduskuntavaalikampanjansa toteuttamiseen.

 

Uskon, että puheenjohtajan vaihdos sinetöi Pirttilahden pääsyn kansanedustajaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

Tamperelaisena teen osaltani työtä, jotta Keskusta saisi Tampereella sekä Pirkanmaalla vaalivoiton ja Arto Pirttilahdella on tässä työssä tärkeä rooli.

Markku Vuorensola on maakunnan hyvin tuntema edusmies, joka on aikanaan valittu Pirkanmaalta kahdesti Keskustan kansanedustajaksi. Turvasimme kokemuksen jälkeen siis kokemukseen!

Esittelypuheessaan Vuorensola totesi, että hän on työkuvioiden muuttuessa pikkuhiljaa palaamassa Helsingin seudulta takaisin Pirkanmaalle ja siten piirin puheenjohtajuus sopii tähän kuvioon vallan mainiosti.

 

Väistyvä puheenjohtaja Arto Pirttilahti sekä uusi puheenjohtaja Markku Vuorensola ovat molemmat koulutukseltaan minun tapaani agrologeja. Totesinkin ääntenlaskennan ollessa käynnissä agrologi  Tarja-Riitta Koskiselle - joka myös on kansanedustajaehdokkaana Pirkanmaalta - , että valituksi tulee joka tapauksessa koulukuntamme jäsen!

 

Keskustelimme kokouksen aikana Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajan Antti Juvan ja kunnallisjärjestömme kunniapuheenjohtaja Matti Kaperin kanssa, että vastavalittu puheenjohtaja pitäisi mahdollisimman pian kutsua Tampereen Kunnallisjärjestön vieraaksi. Sen Juva ja Kaperi tekivätkin ja pian saamme suunnitella piirimme uuden puheenjohtajan kanssa Tampereen vaalikuvioita.

 

Lupaan, että uutta on aitoon keskustalaiseen tapaan tulossa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskusta, Pirkanmaan Keskusta, Markku Vuorensola, Arto Pirttilahti, Antti Juva, Matti Kaperi, Tarja-Riitta Koskinen

« Uudemmat kirjoitukset